Uutisarkisto

03.12.2009

ICMI Oy ja Cox Consulting Oy ovat yhdistäneet asiakasjohtamisen ja kannattavuuslaskennan osaamisen ja kokemuksen.

Olemme yhteistyössä rakentaneet markkinoille ainutlaatuisen konseptin, työkalut ja projektimallin asiakaskannattavuuden määrittämiseksi, laskemiseksi ja tuomiseksi johdon ja organisaation yhteiseksi työkaluksi. Yhteistyömme tuo luotettavuuden ja helppouden kannattavuusdatan hankintaan ja laskentaan sekä vahvistaa asiakaskannattavuuden hyödyntämistä asiakasjohtamisen näkökulmasta.

Asiakaskannattavuusyhteistyön lähtökohtana on ollut yritysten yhä kasvava kiinnostus sekä asiakkuuksien että kannattavuuslaskennan kehittämiseen. Asiakkuudet skaalautuvat tänä päivänä osaksi liiketoimintaa, eivätkä ole vain markkinoinnin omaisuutta. Kiristynyt kilpailu asiakkaista edellyttää johdolta ja koko organisaatiossa asiakkuustoimintaan ja -valintoihin liittyviä päätöksiä. Päätösten teko ilman asiakastietoa ja relevantteja työkaluja on vaikeaa.  

Tutkimustemme mukaan asiakaskannattavuus peittoaa tähän asti keskeisimmän johtamistyökalun: tuloslaskelman ja taseraportit. Kuitenkin vain alle 7% asiakaskannattavuutta laskevista pääsee nettotuloksen tarkkuudelle. Lisäksi kannattavuusselvitykset ovat usein kertaluonteisia analyysejä, joissa CRM- ja talousmittarit eivät keskustele keskenään. Tuloksia on useita laskijasta ja näkökulmasta riippuen. Selkeä yhteys niin operatiiviseen asiakastoiminnan kuin pitkäjänteisempään liiketoiminnan johtamiseen jää puuttumaan.

Asiakaskannattavuus ei voi olla liiketoiminnan ohjaamisessa irrallinen näkökulma tai erillinen raportti muiden joukossa. Se ei ole vain taloushallinnon asia tai kertaluonteinen kokeilu. Asiakaskannattavuustiedolla ei ole paljonkaan arvoa, mikäli sitä ei voida hyödyntää yrityksen liiketoiminnan johtamisessa sekä organisaation ja asiakkaiden ohjaamisessa. Ellei asiakaskannattavuuden määrittely vastaa yrityksen liiketoimintamallia, sen hyödynnettävyys on rajallinen.

Lisätietoja: Satu Värilä, 050 403 3356, satu.varila(at)icmi.fi


Palaa uutisarkistoon